Unien selittäminen auttaa meitä ymmärtämään itseämme paremmin. Ihmisen mielen rakentaessa unia mitkään lainalaisuudet eivät rajoita niitä. Unet tuovat tietoisuumme viestejä, pelkoja, toiveita alitajunnastamme. Suurin osa ihmisistä muistaa nähneensä unia joka yö. Oletko nähnyt unta putoamisesta, pakenemisesta tai hampaiden putoamisesta? Useimmat ihmiset ovat. Tavalliset unien aiheet ovat universaaleja. Ne kumpuavat yleisistä peloista, unet ovat siis yhteisiä. Niitä yhdistävät myytit ja symboliikka. Unien selitysten kautta omia uniaan oppii ymmärtämään aivan uudella tavalla.
Kun olet nähnyt unen, jota haluat tulkita, opettele kysymään oikeita kysymyksiä unestasi. Toisen unen selittäminen on vaikeaa, sillä tulkinnassa on kyse aina tiedon soveltamisesta ja asioiden yhdistämisestä oikein. Unien tehtävänä on rohkaista unennäkijää kuuntelemaan omaa intuitiotaan ja mikä parasta – luottamaan siihen.
Hyviä kysymyksiä unien tulkitsemiseen:
- ketä unessani on?
Henkilöt, joita näet unissasi edustavat persoonallisuutesi eri aspekteja. Mieti, mitä aspekteja nämä henkilöt edustavat. Joissakin unissa taas käsitellään suhteita olemassa olevien ihmisten kanssa. Tällöin nämä ihmiset edustavat oikeita ”heitä”. Tuntemattomat ihmiset voivat edustaa tiedostamattomia puolia sinussa, joiden olemassaolosta et ole ollut edes tietoinen. Eläimet edustavat taas usein luonteemme vaistonvaraisuutta.
- mikä on unen tunnelma?
Unen yleinen tunnelma on tärkeä, sillä se kertoo miten suhtaudut ongelmaan, johon unesi yrittää saada sinut havahdutettua. Tämän lisäksi sää, vuodenaika ja lämpötila esittävät kaikki tunnetilaasi.
- mitä symboleja löydät unestasi?
Voit katsoa kirjasta mitä symboleja on ja mikä niiden merkitys on, mutta muista että jokaisella on lisäksi henkilökohtaisia symboleja, jotka ovat itse asiassa yleismaailmallisempia symboleita merkittävämpiä. Ne ovat sinulle ainutlaatuisia.
- mitä tilanne kertoo sinusta?
Unen ympäristö kertoo siitä, mitä tunnet itseäsi kohtaan ja tilanteestasi.
- muistuttaako uni sinua jostain toisesta unesta?
Yleiset teemat kiertävät unissamme säännöllisesti, joten olet voinut keksiä jonkun symbolisi tarkoituksen jo ennestään. Jos pidät unipäiväkirjaa, huomaat miten samat teemat palaavat uniisi vuosi vuoden jälkeen.

2 tulkintaa
Näin unta, että ajoin autolla yöllä. Erään kaupan kohdalla ihmettelin villakoiraa, joka hyppi puuta vasten ja haukkui. Katsoin ylemmäs ja huomasin todella korkealla puussa miehen joka yritti hirttää itseään. Katsoin, kun hän sätki ja piti narusta kiinni. Soitin poliisille ja ajoin pois. Ajoin kotiin ja huomasin että tämä sama kuollut mies katsoi minua kylpyhuoneemme ovelta. Unessa minua ei pelottanut.. Mitä uneni mahtaa tarkoittaa?
Oman kuolinpäivän näkeminen. Olin unessa kovin pettynyt että kuolen niin pian. Sekä surin että olen kolmen lapsen äiti mutta en ehdi täyttää edes kolmeakymmentä.