Unisymboli-arkisto sanalle: Edesmenneet ihmiset

Sukulaisen hautajaiset

Uneni alkaa sillä että olen  tätini miehen hautajaisissa, joissa vainajaa kannetaan ilman arkkua kirkkoon jalosta ja hartioista (kyseinen vainaja on kuollut 2 viikkoa sitten syöpään oikeassa elämässä). Hautajaisista siirtyy uni  oudosti kaatopaikalle suureen hiekkakuoppaan jossa kiipeän kahden poikani ja mieheni kanssa ylös ja hiekka sortuu aina altamme pääsemme kuitenkin lopulta ylös, uni siirtyy työpaikalleni jossa saan sairaanhoitajalta pinon papereita (olen tällä hetkellä töissä sijaisena ja pelkään että työt loppuvat tämän kuun loppuun oikeassa elämässä) selaan unessa papereita ja huomaan siellä työsopimuksen joka on 30.3 2012 voimassa mutta siitä puuttuu osasto jolla olisin töissä (olen oikeassa elämässä ollut nyt osastolla jolla on huono työimapiiri ja haluaisin pois sieltä). read more »

Kuollut henkilö unessa

Unessa noin vuosi sitten (29-vuotiaana kuollut veljenpoikani) oli pikkulapsena. Häntä hoidin, leikin ja kuljeskelin, tunnelma oli oikeen kiva sitten uneen liittyi hänen äitinsä joka otti lapsen omiin leikkeihinsä ja laittoi pikkuisen jyrkän mäen päältä kuin työntäen pyörimään alas rinnettä. Lapsi jäi elottomana makaamaan tasanteelle, menin hänen luokseen hyvin varovasti ja hellästi käsitellen kuin vastasyntynyttä nostaen otin pienokaisen syliin, hivelin ihoa, hieroin hiljaa ja tuo eloton pikkuinen ihan kuin “täyttyi ” ja heräsi henkiin. Uni päättyi siihen, että pitelin sylissä tuota poikaa joka oli taas aivan ehjän ja terveen oloinen.

-p-

Ruisleipää edesmenneiltä

Olin lapsuudenkodissa nukkumassa, kun eräs mies lapsuudestani toi minulle ison kopallisen ruisleipää ja kävi vaan huoneeni ovella puhumatta mitään. Hän lähti ulos ja seurasin toiseen rakennukseen missä oli edesmennyt isäni ja toinen mies nuoruudestani (se rakennus ei kuulu mitenkään menneisyyteeni, eikä nykyisyyteeni). He olivat iloisia…tämä leiväntuoja on huomattavasti minua vanhempi ja nykyään viinan viemä.

Edesmenneen tanssi

Olin yläkerrassa vintillä. Kuulin jonkun tulevan portaissa ylös ja minua alkoi pelottamaan, joten piilouduin peiton alle. Kurkkasin ja huomasin, että tulija oli äitini (oikeassa elämässä kuollut ), joka talutti kädestä veljeäni ylös. Olin helpottunut, että tulija oli äitini, mutta samalla olin vihainen hänelle koska hän pelästytti minut tulollaan ja sanoin, että voisi seuraavan kerran huikata, että hän on sieltä tulossa. Hän vei veljeni kädestä pitäen toiseen huoneeseen ja tuli takaisin eteeni tanssimaan hymyillen.

Karhun raateluksi joutuminen, käärmeen ruumiiseen laittaminen ja avoin hauta

Tässä olisi muutama mieltämme painava uni, joihin olisi mukava saada jonkinlainen selitys.

1. Tyttäreni näki unta, että minä, hän ja poikani olimme exän lähellä olevassa metsässä. Karhu tuli ja ajoi meitä takaa. Yritimme kiivetä puuhun piiloon, mutta oksat taipuivat aina altamme. Lopulta pääsimme exän taloon piiloon. Sitten olin sanonut, että nyt minun on pakko lähteä pois kotiani tekemään töitä. Tyttäreni aneli minua jäämään, mutta olin lähtenyt. Hetken kuluttua hän oli tullut ulko-ovelle katsomaan minua ja löysi minut raadeltuna ulkoportailta. Tyttäreni heräsi tähän ja oli todella kauhuissaan.

2. Itse näin unta, että olin exmiesystäväni mökillä. Jostain syystä siellä oli paljon käärmeitä (tosiasiassakin siellä seudulla on paljon kyykäärmeitä). Joku laitoi siellä mökissä kyykäärmeen vatsaani sisälle vanhasta leikkaushaavasta. read more »

Poltettu hautausmaa

Ajoin autolla sen hautausmaan ohi, jonne isovanhempani ja useita muita sukulaisiani on haudattu. Huomasin, että hautausmaa oli ihan musta ja palanut. Jarrutin äkkiä ja takanani tuleva auto osui minun autooni. Autoon ei kuitenkaan tullut mitään jälkeä. read more »

kuolleet sukulaiset ja ystävä

Menin kuolleitten sukulaisteni luo ja siellä tämä nainen pakkasi minulle laukkua,kun lähden heiltä linja-autolla niin laittoi laukkuuni mustan sileäsamettisen lippalakin.

 

Toinen samana yönä;kuollut ystäväni haki kanssani vanhaa bautyboksia,tämä beautyboksini on ollut kauan sitten jo hävitetty.

Papan edesmennyt veli unessa

Tyttöni haluaa muuttaa omaan asuntoon. Lähden etsimään sopivaa ja saan avain nipun käteeni. Menen ensimmäiselle asunnolle joka on rivitalohuoneisto ja asunnon numero on 1A. Ihmettelen ovella koska toisen huoneiston ovi on aivan vieressä. Menen sisään, seinän varsilla on pakattuja tavaroita. Mutta eniten ihmettelin sitä kun olohuoneessa istui mies punaisessa tuolissa. Pyysin anteeksi että olin tullut sisälle, luulin että asunto oli tyhjä. Menin miehen luokse ja huomasin että hän tutun oloinen ja hän oli minun papan veli joka on nukkunut pois monta vuotta sitten. Tajusin sen unessakin ja ihmettelin miksi hän on siinä. Hän halusi esitellä minulle asuntoa. Siellä oli takka ja puuhella, punavalkoinen. Hän halusi laittaa takkaan tulen jotta näkisin miten mukavasti se lämmitti. Minua häiritsi koska olohuoneen ikkunasta näki naapurit jotka istui aivan ikkunan takana. Ja kysyin tätä Onnilta mutta hän sanoi että piha on yhteinen ja sen erottaa verkkoaita. Sitten katsoin keittiöön ja ihmettelin koska siellä oli iso valkoinen keittiönpöytä mutta kaikki sen kuusi tuolia oli laitettu sen toiselle puolelle.

Edesmennyt ukki ja likaa unessa

Oli vanha likanen huone . Minun edesmennyt ukkini istui sängynpäällä; ei puhunut mitään , katseli minua. Pesin lattiaa ja yllättäen ukkini karvalakki putosi siihen vesiämpäriin. Nostin pois ja olin hyvin pelästynyt sen kastumisesta. Menin istumaan pitkän pirtinpöydän ääreen ja ihmettelin isoja uloste kasoja penkin vieressä jotka muka olin siihen tietämättäni tehnyt. Siivosin niitä valkoisella paperilla pois.

 

On niin omituinen uni, että rupesin hakemaan selitystä.

Ukistani en ole aiemmin nähnyt unta. Isäni tullessa uneeni, se tietää hankaluuksia , josta hän ilmeisesti aina tulee varottamaan.

Edesmennyt isä ja heinikko unessa

Kuollut isäni veti minua pitkästä heinikosta pois…………