Unisymboli-arkisto sanalle: Ei kategoriaa

Kissaeläimen hyökkäys

Unessani leijonan kaltainen vahva kissaeläin jahtasi meitä. Olin niihin erikoistunut tutkija ja jostain syystä ne vainosivat minua. Ne pystyivät kiipeämään korkealle ja pääsivät läpi ikkunoista ja ovista. Yritimme saada sitä pysymään poissa sisätiloista, piilotin lapsia kaappeihin ja pyysin heitä pysymään lukittujen ovien takana. Henkilöt talossa eivät olleet omaa perhettäni eikä talo omani. Jaoimme toisillemme kaikkia välineitä ja aseita millä tämän paholaismaisen hirviön voisi kukistaa. Suljin myös paniikinomaisesti ikkunoita. En päässyt unessa vaiheeseen missä olisimme voittaneet sen. Muistan myös kohdan jossa istuin sängyllä lapsi sylissä ja eläin ilmaantui ikkunaan.

Olen myös aiemmin nähnyt paljon unia missä olen kotitalossani ja karhut hyökkäävät. Myös tällöin suljen ovia ja ikkunoita paniikissa mutta takaovi ei koskaan mene kunnolla kiinni.

Poikaystäväni ja häät

Unessani olimme vainottuja poikaystäväni kanssa.

Asuimme vuoroviikoin hänen kotipaikkakunnallaan ja vuoroviikoin meillä.

Unessamme meidän oli pakko mennä naimisiin kiireellisesti, vaikka olemmekin alaikäisiä. Hääpukuni löytyi järven rannalta, se oli likaisen valkea ja resuinen. Itse kirkkokohtauksessa minulla ei ollut yhtään meikkiä, hiukseni olivat sekaisin ja vain tuo resuinen hääpuku ylläni. Kirkko oli osittain romahtanut ja siellä olivat vain me ja pappi.

Eräässä kohtauksessa valkoinen, hevosmainen poro lähti ajamaan minua takaa leikkipuistossa, pakenin sitä kiipeilyseinälle, kunnes äitini kesytti poron ja ratsasti sillä.

Tämänhetkinen elämäntilanteeni on vaikea, seurustelusuhteemme on vaakalaudalla ja itsetuntoni on mennyt.

Kuolema ja pakeneminen

Oltiin poikakaverin kanssa jossain isossa, lahossa rakennuksessa viettämässä iltaa. Paikalla oli paljo meidän tuntemia nuoria kavereita. Yhtäkkiä yks mun kavereista ois halunnu lähtee pois sieltä ja pyysi kaikilta kyytiä kotiin, kukaan ei kuitenkaan lähteny. Aloin katsomaan oikealle puolelle, ylhäälle taivaalle ja ihmettelin kuinka aurinko voi paistaa niin kirkkaasti. Sitte huomasin, että se on tulta mikä tulee kohti, siis koko taivas oli tules. Kaikki alko juoksemaan paniikis ympäriinsä. Mun poikakaveri juoksi oikeanpuolen ovesta ja minä vasemman puoleisesta. Juoksin poispäin tulesta ja ajattelin samalla, että nyt se maailmanloppu tulee ja me kuollaan kaikki. Samalla ajattelin vain, etten ehtinyt sanomaan enää poikakaverille rakastavani häntä ja ajattelin, että ehkä hän on jo kuollut. Huomasin samalla, kun juoksin poispäin, että rakennus jossa olimme, on puoliksi vedenpäällä ja olemme melko ylhäällä. Juoksin rakennuksen toiseen päähän asti, jossa poikakaverini sitten yhtäkkiä istuikin. Kysyin heti: Hypätäänkö? johon poikakaveri: Ensin pitää kiivetä niin ylös kuin pääsee. Siihen loppui uni ja heräsin?

Raha

meni unessani tarkastamaan vanhaa tiliäni ja pankkiiri ilmoitti että tilillä on 4100€ ja nostin kaikki pois ja sen jälkeen heräsin. ikinä aikaisemmin en unta rahasta ole nähnyt :)

Oman talon kellari

Olin hiljattain edesmenneen äitini kanssa syntymäkodissani maalla. Hän kuuli eteisestä jotain ääntä ja meni tarkistamaan. Hän epäili,että siellä on naapurin viekas emäntä tekemässä joitain kepposia. Mutta siellä ei ollut ketään. Niinpä hän lähti kävellen polkua pitkin naapurin suuntaan, eikä enää palannut. Yksin jäädessäni menin itse eteiseen ja sieltä alas johtavia portaita pitkin kellariin tutkimaan, joska sieltä tulee jotain ääntä. Kellari oli kostea, ei ilmanvaihtoa, kaikki tasot valkeassa homeessa. Siellä ei ollut säilytettävänä mitään ruokatavaroita, eikä muutakaan. Siellä oli sisempi kammio, johon oli ovi. Se aukesi työntämällä, avaimia ei tarvittu. Sekä etu- että sisäosassa sähkövalot paloivat kirkkaasti. Sisäkammio oli hyvin ahdas, koska siellä oli kattoon kiinnitettyjä suuria säiliöitä,boilerin tapaisia.Ne oli vuorattu karhunvilloilla.Kattoon oli kiinnitetty myös kaksi sähkölaitetta, joiden pohjasta puhalsi aavistuksen verran lämmintä ilmavirtaa. Kuitenkin sisäkammiokin oli homeessa ja ilma tunkkaisen kostea, muttei niin kostea, kuin ulompana. Minua ei pelottanut olla siellä.

Varkaus

Hei!Näin unta, että ensin näin eksäni, jota olen pitänyt elämäni miehenä. Hänen seurassaan oli vaalea nainen ja he näyttivät hyvin onnellisilta. Okei hän on päässyt minusta ja jatkanut elämäänsä…Tunsin oloni hiukan haikeaksi.Sen jälkeen menin johonkin kylpylään ja sieltä lähtiessäni huomasin laukkuni varastetuksi. Laitoin takin päälleni ja huomasin, että hansikkaatkin oli taskusta viety. Ajattelin itsekseni, että viekää nyt sitten kaikki.

Parin yön päästä näin unta, että lompakkoni varastettiin. Hän oli jättäny jonkinlaisen leikkikortin tilalle, joka aluksi näytti oikealta. Tiesin kuka tämän oli tehnyt ja kysyin häneltä. Hän piti sitä jotenkin pikkujuttuna ja sanoi, että kyllähän minä sieltä vähän rahaa höyläsin. Lisäksi löysin jonkun rahan nostoon liittyvän paperilapun, johon nimeni oli väärennetty. Olin todella vihainen, kun minua sillä lailla oli huijattu. Samassa unessa jossain vaiheessa sisustin asuntoa, joka näytti hiukan oudolta. Huomasin, että kaikki vanhat tavarani eivät millään löydä paikkaansa siellä. Tunnelma oli jotenkin sekava ja välillä ahdistava.

kesy papukaija/synboli

Olin vanhassa puutalossa (Viktoriaaninen, pitsiä ja pilareita) joka oli rannalla, josta ajattelin, ettei se ollut kovin mukava, sillä oli kuin olisi ollut laskuveden aikaan, paitsi että laskuvesi ei koskaan palannut ja ranta siltä osin oli päässyt kasvamaan heinää ja pensaita ja näytti melko rojuiselta (kasvirojua ei muuta). Se ei ollut Suomessa, mutta en osaa sanoa missä se oli.

Talon pihalla oli keltainen pieni ulkvaja. Istuin itse sisällä talossa vanhemman sisareni kanssa ja näin ulkona vajan seinällä siihen tarrautuvan papukaijan.

Papukaija oli vatsastaan vaalean keltainen ja siivet vaalean vihreät. ei muita värejä nähtävissä. Iso ruskehtava nokka ja kun papukaija seisoi maassa ja avasi siipensä oli noin suuren pöllön kokoinen.

Menin ulos ja aloin houkutella sitä luokseni. Papukaija oli erittäin kesy ja antoi minun rapsutella nokkaansa ja “korvan takaa” ajattelin että sen täytyi olla jonkun kesy papukaija. Tutkiskelin papukaijaa jonkin aikaa ja ajattelin että täytyy olla jokin merkki siitä kuka sen omistaa. Levittelin sen ryppyisiä ihopoimuja kun huomasin sellaisen symbolin jossa oli iso A kirjain ja heti sen vieressä iso O kirjain. O-kirjaimen läpi alhaalta ylös kulki nuoli, joka siis sojotti ylos päin ja oli alhaalta sellainen kuin luuta tms. ripsuinen. 

Tämän jälkeen nousin seisomaan ja katsoin kauas oikealle, jolloin näin “naapurin” seisomassa piahllaan. En voinut nähdä tätä tummaihoista nuorehkoa naishenkilöä kovin hyvin koska välimatka oli pitkä ja hän seisoi selkä minuun päin.   …Heräsin..symbolit jäivät kaivamaan mieltäni.

vesi

vettä paljon, kaksi lakanaa joita yritän vääntää kuivaksi. toisessa unessa iso saavi jossa pulloja joita pesen

Taulu

Seinällä kodissani oli taulu, jonka eräs ystäväni oli peittänyt mudalla.

Olin vihainen, koska hän oli pilannut tauluni.

Uni toistui useaan kertaan yön aikana.

Välillä sutattuja tauluja oli useita, mutta tiesin kyseessä olevan saman henkilön. 

hampaat

Elämässäni toistuu ajoittain hampaanirtoamisunet. Viime yönä näin taas sellaisen, jossa ylhäältä aivan takaa irtosi valtavan suuri hammas ja sen vierestä toinen, joka kuitenkin jäi roikkumaan “ytimensä” varaan, vääntelin sitä paikalleen. Irronneesta hampaasti oli lähteny kiillekuori irti. Olin kauhuissani asiasta, koska ajattelin, että taas näitä hampaita irtoaa, ei voi olla enää normaalia.Nyt on pakko mennä hammaslääkäriin. Unessa löysin miespuolisen hammashoitajan aika helposti. Aikaisemmin en ole jostain syystä hammaslääkäriin unessa mennyt.Hammashoitajan luona selitin, mitä oli tapahtunut, olin itkuinen ja huomasin, että suu on täynnä jotain. Sylkäisin kämmenen täyteen pienempiä hampaita ja suusta tuli myös verta. Huuhtelin vedellä suutani hammashoitajan luona, veren tulo aivan kuin näytti toteen, että hampaita todella irtoaa ja hoitajakin tämän uskoo. Hammashoitajan luokse meno, verentulo ja itkemiseni olivat uusia piirteitä hammasunessani. Aikasemmin on ollut vain kauhistelua ja hätääntymistä.